sunnuntai 23. elokuuta 2015

Sandran keittiössä

Kovasti olen touhunnut Sandran huoneistossa, mutta paljon näkyvää ei ole tullut. Keittiön yksi seinusta alkaa olla täynnä, toki hyllyjen päälle tulee vielä PALJON tavaraa.


                                             

                                             
                                                                        
                               

 

 Kiinalaistyypin tuoliin on saatu malli Pekingin oopperan lavasteista (kävin siellä v. 2011). Tuoli taitaa vaihtaa olohuoneen puolelle vielä.


 Pieniä asiaankuuluvia tavaroita on näperrelty: kahvinkeitin on tehty viime keväänä paikkakuntamme minikerhossa, tosin se valmistui loppuun vasta aika äskettäin, pannunalunen (kala) on lehdestä leikattu kuva, liimattu pahville ja lakattu.


 Hellan ja tiskipöydän päälle ei olekaan laitettu kaakeleita, vaan koivikkotapettiin on liimattu perhosia ja päälle laitettu suojaamaan lasilevy (= lue muovia). Lautaset ovat printtejä, jotka on liimattu vain pahville. Sandralla ei ole astiankuivauskaappia varsinaisesti, vai kaksi ritilähyllyä, alempi lautasille, ylempi juomalaseille (joita ei vielä ole) ja muille astioille.

                              Puiset lastat on veistelty kahvitikuista (vain yksi haava peukaloon).

                         Jääkaapin vieressä on Sandran elämänasennetta kuvaavia julisteita.

3 kommenttia:

  1. Kyllä on ihana värikäs keittiö ja kaikki koneetkin on. Olet taitava!

    VastaaPoista
  2. Sandralla ihan valmiilta näyttävä keittiö! Värit ovat kyllä elämän suola.

    VastaaPoista