torstai 16. kesäkuuta 2016

Jotain ihan pientä

Yleensä olen kesän alussa ollut intoa puhkuvana mineilyn parissa - tänä vuonna EI NIIN YHTÄÄN pitkään aikaan. Pistänpä kuitenkin yhden kuvan, jossa kevään tuotoksia, kuten huomaatte, eipä niissä paljoa esittelemistä ole. (Olen neulonut 1:1 sukkia, lukenut muutaman tosi paksun kirjan, yrittänyt kasvattaa heinää pihalle, jolle se ei näy edes kunnolla itävän, kaksi tosi suurta koivua pikkuisella rivaripihalla vie kaikki voimat... selityksiä...)

 

Juurakko Severin vieressä on siemenestä kasvattamani appelsiinipuun jäljelle jäänyt osa, siihen aattelin joskus tehdä lehtiä... Siinä riippuu nyt amppelit, joista uusin tuo ilman kukkaa oleva (kiitos Riitta langasta). No saniaisen olen tehnyt tuohon toiseen.

Severi on saanut housut, puserolangat on ostettu ajat sitten, mutta oottavat neulojaansa...

Etualalla olevat kädet ovat rintamamiestalon Kertun, oottavat paistoa...

Ruukkuja, lautasia ym. sellaista tein itsekuivuvasta massasta. Sellaisia kotikutoisen näköisiä, mutta saavat olla.

Koskahan saan aloitettua sen Severin talon...

Mistä löytää taas mineilyinnon...

1 kommentti:

  1. Ei sitä intoa aina ole, mutta sitten kun se taas iskee, niin alkaa syntyä kaikkea kivaa, kuten ruukkusi, amppelisi.....

    VastaaPoista