maanantai 19. joulukuuta 2016

Kyläilyä Severin kodissa

Severi on innoissaan uusista tuttavuuksista, kylällä asuu monta samanikäistä ukkoa, joten heitä voisi näin joulun alla kutsua laulamaan joululauluja ja syömään joulupuuroa.

Severi on jo laittanut joulukuusen ja jotain muutakin pientä jouluntuntua tuomaan.

 

Nyt vieraita tulee niin paljon, että paras viedä osa olohuoneen tavaroista toisaalle, että kaikki mahtuisivat istumaan.

Jaakko saapui viimeisenä ja ihmettelee, minne istumaan. Jostain on Severi haalinut lisää istuimia, kyllä kaikki mahtuu, kun sopuisasti ollaan.


 


Severi ottaa kitaran kainaloon ja aloittaa

Jouluyö, juhlayö
päättynyt kaikk' on työ

Ja kaikki yhtyvät lauluun, sillai miehekkään möreästi.



 Paavo rakastaa joululauluja - niitä voisi laulaa vielä joulun jälkeenkin.





 Reiska ei tunne oloaan kovinkaan mukavaksi tonttulakki päässä, mutta Mannelle sopii kaikki, KAIKKI!

Kun on laulettu piiitkä tovi, alkaa nälkäkin kurnia vatsoissa. Severi on keittänyt ison kattilallisen joulupuuroa ja niinpä porukka siirtyy (vielä keskeneräiseen) keittiöön pöydän ääreen. Tiukkaa tekee taas mahtumaan, kun on seitsemän raavasta miestä. 





 NÄIDEN HERROJEN MYÖTÄ TOIVOTAN KAIKILLE OIKEIN HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2017

lauantai 17. joulukuuta 2016

Hevonen neulahuovutuksella - ja Peppi ystävineen

Pitkästä aikaan neulahuovutusta - sepä olikin yhtä hauskaa kuin ennenkin. Tällä kertaa syntyi Pikku Ukko eli Lilla Gubben, Peppi Pitkätossun tarinoista. Myös kirjan lapset, itse Peppi Pitkätossu sekä Annika ja Tommi valmistuivat lopultakin. Tuntevetkohan nykylapset paremmin kirjan vai siitä tehdyn tv-sarjan? Tuota vähän pohdin, kun mietin, miltä lapset näyttäisivät. Kirjassa ja sarjassa aika ristiriitaista, esim. Annikasta sanotaan, että vaalea kihara tukka, sarjassa ruskea polkkatukka, pitää pumpulimekkoa, sarjassa yleensä housut ja lyhythihainen pusero. Minä käytin taiteilijan vapautta ja tein oman pääni mukaan...




Ja vielä Peppi, minun Peppini näyttää tältä: räväkän punainen tukka, pisamoita ja vaatteet - no tuollaiset ne nyt on. Kengät ovat kuvassa lyhyemmältä vaikuttavat kuin todellisuudessa.


torstai 15. joulukuuta 2016

Mitähän täällä puuhataan?



 
 Reiska, Olavi, Severi, Manne, Paavo ja Jaakko. Tulivat kuulemaan uutisia Jaakolta. Mitähän miehellä mielessä, kovin on salaperäinen. 

 

Tuota... Hmm... Kun... Tämä talo..


Olavi ei oikein jaksais enää oottaa. Sano jo.



Ja Jaakko alkaa kertomaan, varovaisesti.
    
                                   Tässä talossahan asui nuori nainen, mutta          kuten  näette, pois  on  lähtenyt. Ja minulle tätä tarjottiin, josko kauppaa... Ainahan minä kaupasta olen haaveillut... joo joo... ei tartte nauraa...



Ei Manne sille nauranut, hän on innoissaan! Jaakko kauppiaaksi! Ja miehän meen het auttamaan!



 Kovin on tapetit repeilleet, uutta pitää laittaa, tuumivat Olavi ja Severi.  Kyllähän me...



 Reiska ei vielä innostu. Kauppiaaksi, mokoma ajatus. Mitä hän nyt myisikään. Ja kovasti olis tekemistä tässä talossa, muuttaa nyt kaupaksi...


 Porukka on noussut yläkerran pikkuruiseen huoneeseen. (Miten, edellisellä asukkaalla oli vain köysitikkaat ylös, niitä ei enää näy). 
 - Toimistoa tarvitset, pitäähän ne laskutukset ja tilaukset jossakin hoitaa. Kyllä täällä mahtuu, tuumaavat miehet.

 

Yes, Jaakosta kauppias! Olavi on ainakin riemuissaan, pääsee varmasti kaveria auttamaan. 


Kannattaiskohan vielä miettiä, Reiska ei olisi aivan varma ajatuksesta.




Tämä ns. Sininen talo ei enää vanhassa muodossaan jaksanut innostaa, päätinpä miesten puolesta tehdä siitä jonkinlaisen kaupan. Katsotaan, mitä mahtaa kehkeytyä.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Koiran karvaa

Lapsia tarvitaan tulevaan projektiin. Tämä pieni poika (n. 9 cm, vastaa siis 1:1 koossa 108 cm:n kokoista lasta, siis 4-5 vuotias) sai hiukset ystävän koiran karvoista. Varsin käyttökelpoinen aines ainakin lasten hiuksiin.

 

Tässä vielä tummaihoiset äiti ja lapsi. Sekoitin Super Sculpey-massaan hivenen ruskeaa fimo-massaa, hieman pienempikin määrä olisi riittänyt. Näiden hiukset ovat mustaa huovutusvillaa.

 


maanantai 5. joulukuuta 2016

Naisia lisää

Nämä naiset sain valmiiksi eilen, nimettömiä, eikä vielä oikein selvillä, mihin päätyvät. Neulekahvila "Nurja silmukka" kaipaa kyllä myyjää, kun vakimyyjä Maikki lähti pelaamaan korttia sinne Vapriikkiin.

 

Oikeanpuoleisen naisen jakku on virkattu ompelulangasta. Minulla ei ole "oikeata" hiusmateriaalia, nämä naiset saivat hiuksensa puretusta villalangasta.