perjantai 11. elokuuta 2017

Kuvia näyttelystämme 2

Vielä joitakin kuvia näyttelystämme. Neljä ensimmäistä vitriiniä yläosiltaan esittelin viimeksi ja nyt vielä kahdesta joitakin otoksia sekä vitriinin alaosista.

Viidenteen vitriiniin olikin tunkua, sinne piti sovittaa ryhmäläisten boxeja ja nurkkauksia. Niitä olikin kertynyt aikamoinen määrä, toinen toistaan hienompia.







 Seinälle laitoimme kuvia suuremmista nukkekodeistamme, joka eivät mahtuneet vitriineihin. Samoin kerroimme hieman, mitä nukkekotiharrastus on. Vitriinit sijaitsevat siis kauppakeskuksen aulassa ja siellä käy runsaasti ihmisä, jotka eivät tunne tätä harrastusta.


Viimeiseen vitriniin taioimme satumaailmaa. Sinne tuli niin Karhusen talo, tehty puunrunkoon, että Hiirimetsän koulu. Hiiret ovat suosittuja, kaksi pientä aiheeseen liittyvää boxia vielä lisäksi.

 Tapahtumat saduista Punahilkka ja prinsessa Ruusunen olivat pienissä nurkkauksissa. Lisäksi siellä kuljeksi monenlaista pientä otusta.

 Vitriinin alaosaan tuli hevos- ja poniaitaukset (neulahuovutettuja) sekä lapsia niitä katsomaan.

Ja näköjään kolme  (kaksi kuvassa) iloista rosvoa, Kasper, Jesper ja Joonatan, ovta päätyneet puun juurelle lemmikkieläimensä kanssa (sehän on se leijona).





Toiseen puoliskoon alaosassa teimme kohtauksen Peppi Pitkätossusta. Poliisit ovat saapuneet hakemaan Peppiä lastenkotiin ja Peppi ottaa heidät ilahtuneena vastaa. (Ei tietenkään päädy lastenkotiin)
 
 

Kahden vitriinin alaosiin keräsime monenlaista pientä, roskasta ja pahvista tehtyä, ja mitä kaikkea sitä miniharrastaja väkertääkään.


Ja yhdelle seinälle muita tuotoksia.


torstai 3. elokuuta 2017

Kuvia näyttelystämme

Paikallinen miniryhmämme järjesti elokuuksi näyttelyn Järvenpään Prismakeskuksen Rantagallerian vitriineihin. Koska ihan kaikki eivät syystä tai toisesta pääse tutustumaan siihen paikanpäällä, laitan joitakin kuvia tänne blogiin myös. Kuvien taso ei valitettavasti ole kovin korkea, valaistus ei paras mahdollinen ja vitriinien ovet haittasivat kuvausta.

Meillä on kuusi suurehkoa vitriiniä käytössä, joten aika paljon saimme sinne näytille. Ensimmäiseen vitriiniin laitoimme yleistietoa kerhostamme ja Nukkekotiyhdistyksestä sekä eri mittakaavan nukkekoteja.
Rintamamiestalomme edustavat mittakaavaa 1:18, alempana "Mummonmökki" 1:12, Barbie-talo 1:6, Lundby tämä 1:16, alinna vielä koot 1:24, viktoriaaninen kauppa 1:48 sekä nukkekotien nukkekodit 1:144.



Kakkosvitriiniin virittelimme toritunnelmaa. Joitakin otoksia sieltä:


 






   
Kolmas ja neljäs vitriini sisälsivät kauppoja ja muuta sopivaa kadunvarsiliikettä.

 
 

 
  
 
 

 

Loput vitriinit myöhemmin.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Hiirimetsän koulu

Olen viime aikoina uudistanut hieman entistä Metsolan koulua. Koulu sai uuden nimen, Hiirimetsän koulu ja koulun yläkertaan valmistui pikkuinen huone koulun opettajattarelle, Sofia-neidille. Myös ulkopuoli sai muutoksia. Tältä näyttää nyt hiirilasten opiskelutila, pieni kolmen pulpetin luokka ilman tietokoneita.

 Kattoon laitoin verkakangasta. No, ovesta puuttuu vielä ripa...

 Sofia-opettajan huoneen kattoa piti laittaa tukemaan jotain, päädyin takkaan. 



 Hoitokoiran piti päästä myös tutustumaan talooni.





perjantai 23. kesäkuuta 2017

Juhannusaatto - hulahulatanssiin harjoittelua

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja juhannusaattona on koko Suomen yhteinen tanssihetki hulahula-tanssin pyörteissä. Minunkin laumani haluaa osallistua, mutta tanssin liikkeet olisi ensin hallittava.

Hei, näinkö se menee! Ei, ei, väärä liike!

Jussi on musiikkimiehiä ja alkaa näyttää oikeita tanssin askelia ja käsien liikkeitä.
                                           "Näin ensin, aivankuin pyörittäisit hulahulavannetta".

 Kasper, Jesper ja Joonatan ovat heti ymmärtäneet, täähän on hauskaa...

Sitten kädet yläviistoon...

 Ukot alkavat päästä myös jyvälle, ensin yläviistoon .

Ja sitten alaviistoon. Mainiota!



Tämä liike sujuu jo hyvin.

 Siis, kädet yläviistoon...
 
Ja alaviistoon...

 
No, kaikille ei ole vielä aivan selvää tuo käsien liike... Eiköhän se opita vielä.

 Sitten vielä askelten lisäksi kädet ristiin sydämen kohdalle.

Siis kädet ristiin sydämen kohdalle... Jäykät nivelet, jäykät on. Siis sydämen kohdalle...

 Kädet viistoon ylös, ja alas ja sydämen kohdalle ristiin ja pyöritä hulavannetta... Ihan tässä jo sekoaa.


 Kaikki tanssivat varmaan kello 22 ihan kunnon hulahulatanssia koko Suomen kansan kanssa.